google-site-verification=RrVmyKsuRaD3Nztn_3A7Jkz4bsZab4jSDTWYkJLhuAE
  • Essi Laaksonen

Ikimuistoiset pikkujoulut vietetään turvallisessa ympäristössä


Takana on hyvin epätavallinen ja raskas vuosi. Meistä moni tarvitsisi pienen irtioton arjesta, jolloin keskityttäisiin koronan ja ulkona 17 tuntia vallitsevan pimeyden sijasta iloon ja yhdessä oloon. Pikkujoulukauden tuomaa piristysruisketta kaipaavat myös monet ravintolat, sillä tämä vuosi on ollut arvaamaton. Monet yritykset kerkesivät jo herättää toiveita, että yleensä vuoden parhain sesonki korjaisi vielä tilanteen. Mutta kuinka ihmeessä pikkujoulut voidaan toteuttaa tällaisena poikkeuksellisena korona-aikana?


Puhtauteen panostamalla taataan asiakkaille ja työntekijöille turvallinen ympäristö


Puhtauteen ja turvallisuuteen panostamalla yritys viestii asiakkailleen ja työntekijöilleen vastuullisesta toiminnasta. Tällaisissa yrityksissä on turvallista asioida, sillä sinun ja muiden terveys on otettu huomioon. Esimerkiksi Yöpuu yhtiössä kiinnitetään erityistä huomiota turvallisen, mutta elämyksellisen asioinnin takaamiseksi. Yöpuu yhtiö on mm. tehostanut tilojensa siivoamista ja desinfiointia. Yhtiöllä on toimitiloissaan käytössä AirCide Clear -tuotteet, joiden avulla varmistetaan puhdas ympäristö niin työntekijöille kuin asiakkaille. AirCide Clear desinfioi virukset ja bakteerit, puhdistaa käsiteltävältä pinnalta tahrat ja liat sekä muodostaa viruksia ja bakteereita tuhoavan suojapinnoitteen, joka kestää jopa 2 viikkoa riippuen materiaalista ja pinnalle kohdistuvasta mekaanisesta kulutuksesta. Yöpuu yhtiön toimitiloissa asioidaan siis turvallisesti, ja yritys löytyykin Turvallisen asioinnin paikkojen -kartasta, lue lisää tästä.


Yöpuu yhtiössä henkilökunta toimii vastuullisesti ja kunnioittaa turvallisuutta


Pintojen desinfioinnin lisäksi Yöpuu yhtiössä henkilökunta on koulutettu poikkeusajan toimenpiteisiin. Yhtiössä kiinnitetään erityistä huomiota käsien hygieniaan, turvavälien noudattamiseen sekä ruuhkien välttämiseen. Henkilökunta kunnioittaa jokaista asiakasta ja toimii vastuullisesti noudattaen koronaohjeistuksia. Pöytävaraus kannattaa tehdä ennen saapumista, jotta kaikille riittää tilaa. Halutessaan asiakas voi myös varata seurueelleen yksityisen tilan lisämaksusta.


Jos yrityksenne on vailla pikkujoulusuunnitelmia, suunnatkaa vaikkapa Versoon, jossa keittiömestari on valinnut tarjolle parhaat maut ja sesongin raaka-aineet, ja leipurit leiponut leivät lähituottajien jauhoista. Versossa, Pöllöwaarissa ja Yöpuussa yrityksenne viettää tunnelmalliset ja turvalliset pikkujoulut.



Jos yrityksenne kaipaa tehostusta turvallisemman ja puhtaamman ympäristön ylläpitoon, siirry verkkosivuille www.aircide.com


Kun yrityksenne ottaa AirCide-tuotteet käyttöön, lisäämme teidät Turvallisen asioinnin paikkojen -karttaan. Tehostettu siivous ja turvallisemman ympäristön takaaminen ovet sellaisia toimenpiteitä, joista on hyvä kertoa ylpeästi ääneen – se houkuttelee myös asiakkaita paikalle.

13 katselukertaa